Vedonlyöntiyhtiöillä selkeä suosikki Veikkausliigan mestariksi
Kuva: Getty Images
Vedonlyöntiyhtiöiden kanta Veikkausliigan nokkimisjärjestyksestä ei ole muuttunut kauden alun jälkeen – ainakaan mestarin osalta.
HJK on edelleen suurin suosikki mestariksi, vaikka joukkueen peli on ollut viime viikkoina kaikkea muuta kuin vakuuttavaa. Esimerkiksi Betsson ja Betsafe antavat HJK:n mestaruudesta tällä hetkellä kertoimen 1,70.
Sarjakakkonen IFK Mariehamn, joka on tällä hetkellä Klubia ottelun vähemmän pelanneena ja kolme pistettä Klubia perässä, saa kertoimen 2,30.
IFK:lla oli mahdollisuus rypistää rästiotteluillaan peräti viiden pisteen kaula HJK:hon, mutta saarelaiset ovat onnistuneet voittamaan viidestä viime ottelustaan vain yhden, PS Kemiä vastaan.
Myös HJK on takellellut – keskiviikon tärkeää RoPS-voittoa edelsi kaksi tappiota, joissa omissa kolisi peräti seitsemän kertaa.
Kauden suurin positiivinen yllättäjä, Tampereen Ilves, kohtaa lokakuussa kahdessa viimeisessä ottelussaan juuri HJK:n ja IFK Mariehamnin. Joukkue kukisti keskiviikkona tärkeässä vierasottelussa KuPS:n ja piti mestaruushaaveensa hyvinkin hengissä.
Eroa HJK:hon on nyt kuusi pistettä, ja otteluita myös Ilveksellä on yksi HJK:ta vähemmän. KuPS-voiton myötä Ilveksen mestaruuskerroin romahti yhdessä yössä lähes puolella ja on nyt 13,50.
KuPS sen sijaan sai käytännössä haudata kultaunelmansa (kerroin 125). Sama todennäköisyys mestaruuteen arvioidaan olevan RoPS:lla. VPS:n kerroin on 60.
Betsson pitää Ilveksen mestaruutta todennäköisempänä vaihtoehtona SJK:ta (kerroin 8,00), jonka valitus pelipassisotkun takia alkukaudesta menetetyistä pisteistä on edelleen
käsittelyssä.
LUE MYÖS:
- Keski-Euroopan mäkiviikko päätökseen – suomalaismenestys jäi vaisuksii
- Manchester United antoi Ruben Amorimille potkut
- Jasmi Joensuu hyytyi Alpe Cermisin nousuun – Johanna Matintalo paras suomalainen
- Jasmi Joensuulle ensimmäinen voitto maailmancupissa
- Ruotsalaistähti varasti show’n NHL:n talviklassikossa.
- Jasmi Joensuu lähellä palkintopallipaikkaa
- Niilo Moilaselta väkevä onnistuminen Tour de Skillä
- Huippu-urheilua veloituksetta: Viaplay TV:n tammikuun kohokohdat huippufutiksesta snookeriin ja talvilajeista käsipalloon
- Niskaset parhaita suomalaisia Tour de Skillä
- Suomalaisten meno tahmeaa Tour de Skin avauksessa