Valtteri Bottas siirtyi pitkien neuvottelun jälkeen Williamsilta Mercedeksen talliin.

Bottas itsekin sai tietää tallien sopimusneuvotteluista vain hieman ennen kuin se tuli median tietoon. Hän seurasi unelmasiirtonsa vaiheita jännittyneenä.

– Minulle sanottiin muutamia päiviä, ehkä viikkoa, aiemmin, että se tulee tapahtumaan. Ei silti auta tuuletella, ennen kuin sopimus on tehty, tämä on sellainen maailma. Neuvotteluissa oli eri vaiheita, takaiskuja ja hyviä vaiheita, eikä homma ollut lähellekään varma joulukuussa tai uuden vuoden aikoihin. Siinä oli niin monta muuttujaa, Bottas kertoo MTV Sportin haastattelussa.

Siirtyminen Mercedekselle ei ollut mutkaton ja Bottas oli hieman huolissaan toteutuuko se ollenkaan.

– Kun neuvotteluja käydään, se ei ole ikinä helppoa, varsinkaan sopimuksen purkaminen. Jokainen yrittää aina ajaa omaa etuaan jokaisessa asiassa, jokainen tiimi ja kuljettaja. Ei se helppoa ole, onneksi kaikki meni hyvin, ensi kaudella aivan eri sijoituksista kisaava Bottas toteaa.