Tiesitkö Peter Enckelmanin uuden ammatin? – ”Päässyt tutustumaan asiaan nimeltä vapaa viikonloppu”

Entinen suomalainen Valioliiga-maalivahti Peter Enckelman lopetti uransa jalkapalloilijana vuonna 2013. ”Encks” ei kuitenkaan jäänyt viettämään ansaittuja eläkepäiviä vaan päätyi nopeasti kenttämyyjäksi DHL:n leipiin.
Se tarkoittaa reippaasti reissaamista, mutta silti elämä on kovin erilaista kuin pelaaja-aikoina.
– Nyt ajan itse paikasta toiseen. On myös hienoa, että olen päässyt tutustumaan sellaiseen asiaan kuin vapaat viikonloput ja pyhäpäivät. Sellaista ei ollut futisuralla. Nyt siitä nauttii. Uran vaihto on sujunut aika kivuttomasti, Enckelman kertoilee Arvokisat-sivustolle.
Enckelman torjui uransa aikana palloja muun muassa TPS:ssä, Aston Villassa, Cardiffissa sekä Skotlannin liigassa. Nyt pallot tarttuvat näppeihin enää ikämiesjengissä.
– Tepsissä tietysti, ilman muuta, Enckelman kuittaa hymyillen ja kertoo, että samassa porukassa on liuta tuttuja nimiä: Jarno Heinikangas, Marco Casagrande ja Petteri Nummelin muiden muassa.
TPS:n edustusjoukkueen edesottamuksia ”Encks” kävi viimeksi katsomassa Ykkösen avauskierroksella muutama päivä sitten.
– Alussa Jazz oli parempi, sitten TPS sai otteen. Paljon jäi parannettavaa. Jazz teki maalit ja voitti pelin (0-2).
Enckelmanin kuulumisia ja näkemyksiä on tarjolla livenä Sports Bar Casino Helsingin huomenna keskiviikkona järjestämässä Peli-illassa, jossa Enckelman toimii asiantuntijavieraana. Illan pääohjelmanumerona on luonnollisesti isoilta screeneiltä tarjoiltava Mestarien liigan välierä, kiistaton huippuottelu Barcelona-Bayern München.
– Taitaa Barcalla olla hampaankolossa edellisestä kohtaamisesta. Barca haluaa palata taas Euroopan huipulle – Bayern on ehkä hienoinen suosikki, mutta se riippuu toki vähän vammatilanteesta, Enckelman pohtii.
– Kiva tulla juttelemaan urasta ja jalkapallosta Helsinkiin. Varmaan paljon ihan mielenkiintoisia juttuja on luvassa.
Tapahtumaan on vapaa pääsy mutta 18 vuoden ikäraja.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- Melkoinen NHL-sopimus: Päättyy 2025, palkkaa 49 000 000
- ”Rakastan pyllyäsi” – Suomalaisen NHL-pelaajan 19-vuotias tyttöystävä mielettömässä bikinikuvassa