Teemu Pukki toivoi, että sunnuntaista olisi tullut hänelle täydellinen jalkapallopäivä. Näin ei käynyt, mutta toivelistalta pari asiaa toteutui: HJK varmisti mestaruuden ja oma maalitili aukesi. Sen sijaan Kotkan nousu Veikkausliigaan lykkääntyi ainakin viikolla ja Bröndbyssä jäi voitto ottamatta.

– Peli oli jo paljon parempaa kuin kahdessa aiemmassa ottelussa. Meillä oli aika paljon paikkoja, minullakin pari maalin lisäksi. Ei tullut voittoa ja se harmittaa. Mutta aika paljon hyvääkin ottelussa oli, Teemu Pukki sanoi.

– Kuitenkin sain ensimmäisen maalini tehtyä täällä ja se tuntui hyvältä. Maalin jälkeen alkoi jotenkin heti kulkea paremmin, mutta lisämaalit jäivät sitten seuraaviin peleihin.

Pukin mielestä Bröndby olisi ansainnut täydet pisteet sunnuntaina. Esbjerg kuitenkin pakotti kööpenhaminalaiset 2-2 tasapeliin.

– Me olimme mielestäni parempi joukkue, mutta tällaista futis on. Joka tapauksessa pelimme kulki ihan hyvin. Seuraavasta pelistä otamme voiton ja siitä on hyvä lähteä maajoukkuepeleihin, Pukki mietti.

Vastuuta Pukki on kerännyt hyvin. Sunnuntaina tuli kolmas täysi ottelu. Teemu Pukki on myös tyytyväinen, että yhteispeli kärkiparin kanssa paranee jatkuvasti.

– Kolme peliä täydet minuutit putkeen… Täytyy mennä aika pitkälle ajassa taaksepäin, että näin tapahtui edellisen kerran. Joskus Klubi –aikoina näin taisi edellisen kerran olla. Hienoa pelata paljon, koko ajan tuntuma paranee ja koko ajan joukkuekaverit tulevat tutummaksi.

– Hyökkäyksessä pelaan Johan Elmanderin kanssa ja kaikesta näkee, että kyseessä on kova pelimies. Yhteistyömme sujuu koko ajan paremmin, Pukki kehui kokenutta Ruotsin maajoukkuemiestä.

Kotkassa juhlitaan viikonloppuna

Täydelliseen viikonloppuun olisi kuulunut myös KTP:n nousu Veikkausliigaan. Se jäi toteutumatta, mutta HJK:n mestaruus ilahdutti Pukkia.

– HJK hoiti homman, oli kiva nähdä tulos oman ottelun jälkeen. Siellä on varmasti helpottunut fiilis, sillä nyt he voivat keskittyä rauhassa euro-otteluihin. Onnittelut vaan kaikille jätkille Klubiin.

– Kotkaan minulla on edelleen täysi luotto. He hoitavat nousun viimeisessä ottelussa kotikentällä. Siitä tulee varmasti hieno tapahtuma, kun Arto Tolsa Areena täyttyy ja tunnelma on iso. Harvemmin siellä noin isoja pelejä pelataan. Omalla tavallaan on hieno juttu, että nousu ratkeaa lopullisesti juuri siellä – olen varma, että KTP pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa, Kotkan jalkapallon tämän hetken suurin nimi, Teemu Pukki, vakuutteli.