Sari Anttonen, Marika Teini ja Merja Rantanen avasivat Suomen mitalitilin suunnistuksen MM-kisoissa Ruotsin Strömstadissa ottamalla päätöspäivän viestistä MM-pronssia. Viestikultaa otti Venäjä ja hopeaa Tanska.

Kulta oli Venäjän naisten ensimmäinen MM-historiassa.

Suomi oli mukana kilpailun voittotaistelussa aina ankkuriosuuden loppulenkille asti. Sari Anttonen vaihtoi toisena aivan kärjen tuntumassa. Marika Teini nosti Suomen kärkeen ja karkuun. Merja Rantanen lähti unelmapaikallaan jahtaamaan kultaa.

– Olen aina haaveillut tästä lähtöpaikasta viestin ankkuriosuudelle, ja miettinyt onko minusta siihen. Tänään oltiin mitalin arvoisia, vaikka kulta karkasikin. Minulle tämä oli henkilökohtainen tappio, mutta joukkueelle tärkeä ja varmasti tämä tästä kirkastuu, mietti Rantanen Suunnistusliiton tiedotteessa.

Sari Anttonen teki upean suorituksen MM-kisaviikon päättäneessä viestissä tuomalla Suomen vaihtoon kärkijoukoissa yhdessä Sveitsin, Norjan ja Venäjän kanssa. Anttosen matkalle mahtui isojakin virheitä, mutta hyvillä reitinvalinnoilla ja vahvalla suorituksella nainen onnistui paikkaamaan niitä.

– Alussa hämmennyin, kun menin ihan yksin eikä muita näkynyt. Loppu tuli kuitenkin hyvin, ensimmäiseen MM-viestiinsä osallistunut Sari Anttonen totesi osuutensa jälkeen.

Toisella osuudella Suomen Marika Teini teki vakuuttavaa työtä raskaassa maastossa, monet urheiljan sortuessa isoihin virheisiin. Suomen Merja Rantanen pääsi ankkurisouudelle kärjessä yhdessä Venäjän kanssa.

Teini teki kakkososuudella lähes virheetöntä työtä ja Venäjää lukuunottamatta muut suosikit olivat jo jääneet pari minuuttia.

– Venäläinen roikkui sitkeästi mukana. Lopussa en ollut enää terävimmilläni, mutta onneksi loppulenkki oli parempikulkuista maastoa. Mitali maistuu hyvältä – täytyy muistaa, että ankkuriosuudella oli kivenkovia naisia ja Merja veti tosi hyvin henkilökohtaisiin matkoihin nähden, Teini muistutti.

Suomi viiden miesten viestissä

Suomi taisteli hienosti mitalista läpi MM-viestin, mutta joutui lopulta taipumaan ankkurisouudella viestin viidenneksi. Suomen joukkueessa suunnistivat MM-ensikertalainen Miika Kirmula, Fredrik Portin ja Mikko Siren. Edellisen kerran Suomi oli samoilla sijoilla kaksi vuotta sitten Italiassa.

Voiton jännittävässä viestissä otti koko kilpailun kärjessä viestiä vienyt Norja, jonka edellinen miesten viestin maailmanmestaruus on vuodelta 2005. Hopeaa lähes kaksi minuuttia voittajien perässä otti Sveitsi.

Suomen viesti alkoi hienosti Miika Kirmulan tuodessa Suomen ensimmäiseltä osuudelta neljäntenä vaihtoon 1,44 Norjan perässä.

– Ei ole varmaan koskaan jännittänyt näin paljon. 9 1/2 arvoinen varma suoritus, vaikka varvauksen jälkeen jäin muista jalalla, Kirmula myöntää.

Toisella osuudella Fredrik Portin sortui alkumatkasta pieniin virheisiin mutta vahvalla loppulenkillä toi Suomen vaihtoon kolmantena. Ero kärkeen oli kuitenkin jo 3.38. Aivan Suomen perässä vaihtoivat myös Iso-Britannia ja Ruotsi, jotka jättivät jännittävässä taistelussa, Mikko Sirenin tehdessä lopussa virheen, Suomen lopulta viestin viidenneksi.

Lähde: Suunnistusliiton tiedote