Ensi viikolla 32 vuotta täyttävä Hanna-Maria Seppälä kertoo tiedotteessa päättävänsä uimarin aktiiviuransa Kanadan lyhyen radan MM-kisoihin.

Hanna-Maria Seppälä on voittanut urallaan muun muassa viisi arvokisojen kultamitalia.

– Ajatus lopettamisesta on jalostunut mielessäni jo jonkin aikaa, varsinkin viime kesä ennen Rion olympialaisia oli henkisesti raskasta aikaa, kun puntarointi uran tulevaisuudesta hiipi ajatuksiini päivittäin. Heinäkuun lopulla, ennen Rion olympialaisia, tein kuitenkin päätöksen siitä, että vuosi 2016 jää uintiurallani viimeiseksi. Tämä päätös oli hyvin vapauttava, kivi putosi sydämeltäni, kun asiaa ei tarvinnut enää pohtia, Seppälä kirjoittaa.

Hän kertoo olevansa uraansa äärimmäisen tyytyväinen.

– Viiden olympiadin kokemus tuntuu vieläkin uskomattomalta. Ensimmäiset olympialaiset Sydneyssä ja kunnia kantaa Suomen lippua Lontoon avajaisissa ovat olleet mieleenpainuvimpia olympiahetkiäni. Vuoden 2003 MM–mitali puolestaan on ollut huippu-urheilijan urani ehdoton käännekohta. Siitä alkoi 17 arvokisamitalin tilini, mutta mitalit ovat olleet vain bonusta hyvin tehdystä työstä, eniten olen aina nauttinut valmentautumisen prosessista. Matka on ollut päämäärää tärkeämpää, rakastan treenaamista edelleen. Se mitä eniten jään kaipaamaan, on suomalainen uintiperhe ja huippu-urheilijan elämäntapa.