Viasat tarjoaa urheilun ystäville todellisen superpaketin tänä viikonloppuna. Kanavalla nähdään niin Valioliigan huippukamppailu kuin Super Bowlin finaali.

Veikkausliigan HIFK:ssa myös alkavalla sesongilla pelaava Mika Väyrynen on ollut amerikkalaisen jalkapallon ystävä jo pidemmän aikaa. Entistä paremmin hän pääsi kiinni lajin saloihin pelatessaan Yhdysvaltojen pääsarja MLS:ssä kauden 2015 Los Angeles Galaxyn paidassa.

– Olen ollut aika aktiivinen viimeiset vuodet. Olin jo muutaman vuoden ennen kuin menin jenkkeihin. Katsoin pelejä enemmänkin – totta kai Super Bowl on tullut katsottua useamminkin vuosien saatossa, 35-vuotias Väyrynen kertoo Viasatin sivuilla.

– Viimeistään sen jenkkivuoden jälkeen olen ruvennut seuraamaan enemmän, koska siellä siitä puhuttiin päivittäin. Porukalla oli fantasyt, telkkarista tuli koko ajan spekulointia ja pelit tulivat ihmisten aikoihin.

Väyrynen ei ole koskaan ollut paikan päällä NFL:n ottelussa. Hänen mukaansa vasta rapakon takana on mahdollisuus tajuta kunnolla, kuinka paljon tapahtumaan käytetään mainontaa ja rahaa. Pelin spekulointi alkaa jo hyvissä ajoin ennen ottelupäivää tv:ssä ja muussa mediassa.

Lähellä oli, ettei Väyrystä nähty Super Bowlin katsomossa jo tänä sunnuntaina.

– Aikataulut eivät vaan osuneet kohdilleen tällä kertaa. Kyllä tuollainen NFL:n peli olisi hyvä nähdä paikan päällä. Toivottavasti pääsisi vielä jossain vaiheessa katsomaan peliä jenkkeihin.

Katsomofanituksen sijaan Väyrynen nähdään tänään sunnuntaina Viasatin Valioliiga-studiossa kommentoimassa Pasi Rautiaisen kanssa Leicesterin ja Manchester Unitedin ottelua. 

Super Bowlissa Atlanta Falcons hakee seurahistoriansa ensimmäistä  mestaruutta nelinkertaista tittelin voittajaa, Tom Bradyn tähdittämää New England Patriotsia vastaan.

– Minulla ei ole suosikkia, mutta jotenkin voisin sympata Atlantaa. Tuntuu, että he ovat olleet aina siellä finaaleissa viime vuosina. Olisi kiva, että Atlanta veisi tällä kertaa. Mutta ei ole mitään väliä, kumpi sen vie. Varmasti tulee kiva peli seurata.

Suora Super Bowl -lähetys alkaa Viasat Urheilu -kanavalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 01.00.

Lähde: Viasatin verkkosivut