SJK:n kapteenistoon kuuluva keskikenttäpelaaja Mehmet Hetemaj on tehnyt seuran kanssa uuden kolmivuotisen pelaajasopimuksen, SJK tiedottaa.

Hetemaj’lla oli ennestään sopimus alkavasta kaudesta, mutta nyt solmittu uusi sopimus korvaa edellisen. Uusi sopimus kestää kauteen 2019.

– On ollut kaksi aika lentävää vuotta nyt Seinäjoella ja olen tuntenut itseni täällä tärkeäksi. Samoin saimme perheenlisäystä täällä, joten Seinäjoki alkaa olemaan itselleni aika merkittävä kaupunki ja lähellä sydäntäni. Perheeni on viihtynyt täällä ja SJK:sta on tullut iso seura meille, sekä minun perheeni, että vaimoni Wilman puolella. Se auttoi päätöksen kanssa, kun sekä minä itse että kaikki läheiseni ovat ottaneet niin läheiseksi itselleen tämän seuran, Hetemaj kommentoi.

28-vuotias Hetemaj siirtyi SJK-paitaan kaudelle 2015 ja hän on noussut joukkueen johtavaksi pelaajaksi, ollen mukana voittamassa Suomen mestaruutta ja Suomen cupia. Veikkausliigaotteluita SJK:ssa on kertynyt 48 ja näissä on syntynyt kolme maalia.

Hetemaj on edustanut Suomea nuorten maajoukkueissa ja A-maajoukkueessa. Lisäksi hän on pelannut yhden ottelun Kosovon maajoukkueessa. Urallaan hän on pelannut ammattilaisena myös Italiassa ja Kreikassa, yhteensä 158 ottelun verran. Suomessa hän on edustanut ennen SJK:ta FC Honkaa, HJK:ta ja FC Viikinkejä.

SJK:n harjoitukset alkoivat joulukuun alussa ja ensimmäinen harjoitusottelu pelataan keskiviikkona 21.12. klo 13, kun Veikkausliigaan noussut JJK tulee vieraaksi Seinäjoen Wallsport Areenalle. Pelaajasopimuksia SJK:lla on tällä hetkellä koossa 21. Lisäksi ringissä on mukana omia nuoria sekä muutama sopimukseton pelaaja.

Viime kauden pelaajista Henri Aallon ja Jere Koposen sopimukset päättyivät ja urat jatkuvat tulevaisuudessa muualla. SJK kiittää kaksikkoa mahtavista saavutuksista SJK-paidassa viime vuosina ja toivottaa samalla molemmille lämpimästi onnea tuleviin haasteisiin.

SJK Seinäjoki

@SJK_Seinajoki
Mehmet Hetemaj pitkään jatkosopimukseen SJK:n kanssa.

Lue Mehun ajatuksia nettisivuilta: sjk2007.fi/uutiset/Mehmet…

#SJK07 #Veikkausliiga