SaiPa järjesti CHL:ssä kovan paukun Luulajassa ottamalla jo kauden toisen voittonsa, kun se kaatoi Luulajan vieraissa 4-2.

– Tiesimme, että Luulaja tulee alkuun kovaa. Tarkoitus oli lähteä puolustamaan, puolustamaan ja puolustamaan ja siten rikkoa Luulajan kova alku. Onnistuimme siinä todella hyvin, iloitsi SaiPan päävalmentaja Ari Santanen (kuvassa).

Luulaja painosti tiukasti läpi ensimmäisen erän, mutta SaiPa meni johtoon Mikael Kurosen maalilla yhdestä erän harvoista paikoistaan.

– Tiesimme, että paikkoja tulee sitä mukaa, mitä pidemmälle mennään. Saimme hyökkäyspeliä käyntiin ja paikkoja vastahyökkäyksistä. Taktiikassa onnistuttiin, Santanen sanoi.

SaiPa kesti Luulajan rynnistyksen kolmannen erän alkuun asti, ennen kuin Kael Mouillierat tasoitti. Eetu Koski hyödynsi kuitenkin oman paikkansa ajassa 55.04 ja viimeisteli lähietäisyydeltä 2-1 -osuman.

Luulajan Anton Hedman lensi suihkuun ajassa 55.40, mutta Luulaja painosti viimeiset minuutit silti hurjasti ilman maalivahtia. John McFarland viimeisteli SaiPalle kolmannen maalin ennen loppusummeria tyhjään Luulaja-maaliin.

Luulaja pääsi Christian Jarosin maalilla maalin päähän vielä kahdeksan sekuntia ennen maalia, mutta kiri tuli lopulta liian myöhään. Simon Backman iski loppunumerot vielä tyhjiin ajassa 59.58.

Frans Tuohimaa sai urakoida SaiPan maalilla 34 torjunnan edestä.

– Tämä on kova saavutus. Olemme tyytyväisiä. Pelit ovat olleet hiton kovia. Olemme saaneet mennä kaasu pohjassa ja repiä pelaajista kaiken irti, summasi Santanen täysien sarjapisteiden taustan.

Lähde: CHL:n tiedotus