KooKoo kertoo verkkosivuillaan lainaavansa maalivahti Markus Ruusun yhden ottelun ajaksi JYP:sta.

Vasta 19-vuotias jyväskyläläismaalivahti torjuu KooKoon maalilla keskiviikon kotipelissä Turun Palloseuraa vastaan.

Ruusu nähtiin KooKoon maalilla yhdessä ottelussa myös marraskuussa, kun joukkue kaatoi Helsingissä HIFK:n jatkoajalla maalein 1–0.

KooKoossa ottelukohtaisella sopimuksella pelannut Niko Hovinen siirtyi uusiin haasteisiin ja seuran muista maalivahdeista Leland Irving, Juha Järvenpää ja Samu Perhonen ovat vielä toipilaita.

– Olimme Nikon tilanteesta koko ajan tietoisia ja valmistauduimme hänen mahdolliseen lähtöönsä. Maalivahtien suhteen mennään nyt päivä kerrallaan, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuran verkkosivuilla.