Jääkiekon MM-kisoihin valmistautuva Suomi on saanut joukkueeseen käytännössä kaikki vapaana olleet pelaajat.

NHL-pelaajien saanti MM-kisoihin ei ole itsestäänselvyys edes Suomessa, mutta nyt käytännössä kaikki johtavat pelaajat vastasivat Kari Jalosen kosintaan kyllä.

Venäjä on samassa tilanteessa: pelaajat tulevat Pohjois-Amerikasta, kun käsky käy. Muulla tilanne on toinen. Maiden kärkipelaajat eivät ole järin innostuneita MM-kisoista, etenkään nyt, kun syksyllä pelataan World Cupia.

Esimerkiksi Ruotsi ei saanut houkuteltua ainuttakaan World Cup -pelaajaa mukaan MM-kisoihin, lukuun ottamatta maalivahti Jacob Markströmiä.

Kanada ja Yhdysvallat todennäköisesti priorisoivat World Cupia, sillä kummallakaan näistäkään maista ei ole World Cup -pelaajia mukana, paitsi pari nuorukaista, jotka edustavat World Cupissa ”nuorta Pohjois-Amerikkaa”.

MM-kisojen olemassaolon kannalta Suomen ja Venäjän kaltaiset maat ovat tietysti elinehto. Eikä muiden maiden (pelaajien) penseämpi asenne vähennä yhtään hyvän pelaajamateriaalin (toivottavasti) tuoman menestyksen arvoa.

Suomi, lukuisine World Cup -pelaajineen, on ehkä turnauksen suurin suosikki, ja sehän kelpaa meille härmäläisille jääkiekkofaneille.