Otsikko vaikuttaa tylyltä, mutta siihen on syynsä. Bayern Münchenin menestys on ollut niin huikeaa, että Baijerissa peilataan onnistumista hyvin pitkälle Mestarien liigan (ja sitä ennen Eurooppa Cupin) menestyksen kautta.

Saksan Bundesliigan voittaminen on toki kiva ja tervetullut juttu: mutta seuran kultaisille lehdille mestaruudella ei pääse. Pep Guardiola päättää kolmannen kautensa Bayernin valmennuksessa.

Ensimmäinen ja toinen kausi toivat ylivoimaisen mestaruuden ja kolmaskin mestaruus on sinettiä vaille kotona. Mutta silti se tärkein, Mestarien liiga, on jäänyt vain huulille.

Guardiolan Bayern on pudonnut kaksi kertaa perättäin välierissä ja molemmilla kerroilla espanjalaista joukkuetta vastaan. Ensin tien katkaisi Real Madrid, sitten Barcelona. Nyt Atletico uhkaa täydentää sarjan kolmeksi välierätappioksi kolmesta ja vieläpä kolmannen espanjalaisseuran toimesta. Mikäli Guardiola haluaa saada nimensä Bayernin todella suurten joukkoon, pitää Atletico raivata välierissä tieltä, ja finaalissa sitten Real tai City.

Tällöin Guardiolasta tulisi sankari, muuten vain keskinkertaisuus. Niin raakaa peli on Bayern Münchenin kaltaisessa jättiläisessä.