Zlatan Ibrahimovicin jokaista liikettä on seurattu Ruotsissa jo vuosien ajan. Zlatanin jokainen sana, teko, ilme tai ele on suuri uutinen. Puhumattakaan siitä, kun mies pelaa ja verkko heiluu.

Zlatan on jo aikoja sitten murtautunut pois ”vain jalkapallosta” täyttämään myös muita osastoja. Kun Zlatan puhuu, muut vaikenevat, otsikot paukkuvat ja klikkejä syntyy.

Ruotsin zlatanisteilla on ollut karkkipäivä pitkään. Molemmat isot ruotsalaiset iltapäivälehdet pestasivat oman ”Zlatan-toimittajansa” tekemään päivittäistasolla juttuja zlatanistien iloksi. Ainakin toinen lehdistä maksoi kuukausipalkkaa toimittajalle, joka asui Pariisissa, seurasi sankaria ja jonka ainoana tehtävänä oli tehdä joka ikinen päivän juttua Zlatanista, zlatanistien iloksi. ”Päivän Zlatan” -ilmestyikin vähintään verkkoon lupauksen mukaan – päivittäin.

Juuri tällä hetkellä zlatanisteilla on kivaa, kun maestro kiusaa median välityksellä kiinnostuneita omista tulevaisuuden kuvioistaan. Lopettaako hän maajoukkueessa? Missä ura jatkuu? Kiinnostavatko olympiakisat? Puhumattakaan kaikesta huuhaasta EM-leirin kasviston laadusta aamiaispöydän antimien laajuuteen.

Zlatanistit saavat uutisen ja kicksejä siitä, että söikö Zlatan esimerkiksi aamulla puuronsa? Jos söi, hyvä, uutisoidaan. Jos taas ei, uutisoidaan, että ”Zlatanille ei ruokataso kelpaa – aamupuuro jäi syömättä”.

Suomessa on vahvasti syntymässä Patrik Laineen myötä ”pateismi”, jos näin leikkisästi nimetään. Pateistit haluavat ja vaativat päivittäin monen median kautta tietoa kaikesta, mitä Laine tekee tai jättää tekemättä. Tämä alkoi jo ennen MM-kisoja, kun useamman median ykkösuutinen – siis kaikilta uutisosa-alueilta – oli se, ettei Laineen tarvitse pelata häkki päässä.

Samaan ylsi Paten parturikeikka, leuanveto ja moni muukin juttu. Uutisten määrässä Laine on toki lyönyt niin todennäköisen seuraavan suomalaisen Stanley Cup -voittaja Määtän kuin tämän vuoden parhaan jääkiekkoilijan, Joonas Donskoin, noin sata nolla.

Mutta tästä ei voi millään tavalla syyttää mediaa. Ei, media tekee sitä, mitä kansa haluaa. Verkkomaailmassa uutisten suosion mittaamiseksi ei tarvita mitään kyselyitä, lukemat näkyvät heti. Patrik Laine kerää suunnattoman määrän klikkejä. Jos ei näin olisi, ei hänestä tehtäisi tikusta asiaa tai jutun juttua. Ei todennäköisesti ensimmäisellä kierroksella varattavan Olli Juolevin parturikeikasta tarvitse, tai ainakaan kannata, uutisoida. Juolevinkin kommentit tulivat julkisuuteen oikeastaan vain siltä osin, kun ne koskettivat Lainetta.

Pateistit tämän ilmiön tilaavat. Ja saavat urakalla myös tilaukselleen katetta. Nuoret ja varttuneet, tytöt ja pojat, pateisteja kaikki tyynni. Tällainen ilmiö on Suomessa erittäin harvinainen (ja toki media on ollut vahvasti sitä luomassa, Suomessa tähtimarkkinat jokaisella osa-alueella ovat niin minimaaliset), mutta pohjimmiltaan kyse on myynnistä: mitä enemmän klikkejä, sitä paremmin pärjätään mainosmyynnissä.

Se on näin simppeliä, eikä tämä ole vain urheilun asia. Viihdemaailma on täynnä vastaavia klikkimagneetteja, tosin usein sillä erolla, etteivät klikatuimmat viihdestarat oikeasti osaa yhtään mitään. Laine osaa.

Pate-juttujen (tai Zlatan-juttujen) alhaista uutiskynnyksen tasoa tai muutenkin sitä luovuutta, jolla täysin tyhjästä kehitetään otsikko, ei pidä kritisoida. Kassakone kilisee ja väki tykkää. Ilmiö on vähän samanlainen kuin vaikkapa Uuno Turhapuro -elokuvien kanssa. Kriitikot haukkuivat, monet pitivät leffoja umpipaskoina, mutta vuodesta toiseen ne olivat maan katsotuimpia elokuvia.

Varmasti oli myös niitä, joiden mielestä joka viikko toisensa jälkeen ”Aaapuuva” huutanut, hassusti pukeutunut ukkeli oli täyttä tuubaa. Mutta senkin ohjelman yli miljoonan katsojaluvut kertoivat omaa kieltään: kansa päättää, koska kansa maksaa. Nyt kansa vaatii Patea ja sitä myös kansalle annetaan.

Se on sitten eri asia, mitä monet suomalaiset valtamedioiden oikeasti tasokkaat jääkiekkotoimittajat ajattelivat vaikkapa MM-kisoissa. Olisi varmasti ollut montakin hyvää analyysiä tai juttuideaa mielessä, mutta kun ne päälliköt kotimaasta vaativat päivittäistä Pate-annosta, koska pateistit sitä vaativat myös.

Koska nykyinen urheilujournalismi on niin kovasti myyntiä (kuten tälläkin sivustolla), tehdään sitä, mikä sitten myy. Paraskaan artikkeli Juuso Hietasesta ei paljoa MM-kisoissa verkkoa hetkauttanut ellei siinä käsitelty Lainetta, mutta Paten naseva kommentti avasi klikkivirran ja somekin räjähti bonuksena – ja siitä tietysti sai sitten uuden otsikon Amppareihin keräämään uudet klikit.

Zlatanissa ja Patessa on paljon samaa. Kumpikin sanoo aika lailla suoraan, mitä ajattelee. Kummassakin on runsaasti karismaa. Kummankin ajoittain hölmötkin lausunnot ja ajoittaiset latteudet tulkitaan nokkeluuksiksi ja aina vähintään hauskoiksi, ihan Lasse Lehtisen ”Uskottu mies” -kirjan Alvar Miettisen hengessä. Kumpikin myös selvästi nauttii asemastaan ja ruokkii median välityksellä zlatanisteja ja pateisteja.

Se on upeaa palvelua, josta kiittää media klikkeineen ja fanit. Tämä on upea symbioosi.

Yksi ero kavereissa vielä on. Zlatan on saavuttanut paljon, ja hänellä on aika isot muskelit puhua itsestään jo vähän kuin edesmennyt Muhammad Ali konsanaan. Patella ei ole vielä heittää pöydälle kuin oletuksia, odotuksia ja toiveita. Tosin Zlatan oli jo nuorena rosengårdilaisena jotakuinkin samanlainen ja hänen tapauksessaan kaikki odotukset ylittyivät.

Toivottavasti sama tapahtuu myös Pate Laineelle ja sitä kautta jo nyt alkanut saaga saa paljon jatkoa pateistien iloksi. Aika on tähän kypsä, sillä lähes jumalan tasolla (jumala toki vähän alempana) liihotellut Teemu Selänne on laittanut hokkarit naulaan, ja hän keskittyy mediatiiminsä kanssa enemmänkin tavistyyppisiin kivoihin kannanottoihin tai kuviin.

Patrik Laine täyttää tätä tyhjiötä hienosti. Pitää myös toivoa kaikkien pateistien ja mediankin puolesta, ettei Laine tai hänen tuleva seuransa ympäröi nuorta miestä armeijalla pr-ammattilaisia ohjeistamaan, mitä pitää sanoa, miten käyttäytyä, miten hakea paras katsekontakti televisioon, miten pukeutua, pitääkö luopua valkoisista pienpensseleistä ja muuta sellaista. Tällöin rikkaus muuttuisi tavallisuudeksi pikavauhtia.

Zlatan ei neuvonantajia tuolla sektorilla tarvinnut ja se on ollut hänen faniensa, zlatanistien, kannalta kultakaivos. Toivon mukaan pateistit saavat nauttia samasta raikkaasta suoruudesta, meni sitten sanoma nappiin tai ei, tulevaisuudessakin. Se olisi, näin suoraan sanottuna, helvetin hienoa nääs.