Chelsean legendaarinen kapteeni John Terry pelasi käsittämättömän hienon uran lontoolaisten kapteenina. Hän oli yksi todella suurista kapteeneista koko Valioliigassa, todellinen ”old school” -vaikuttaja niin hyvässä kuin pahassa. Nyt tämä liitto on ainakin pelaaja-Terryn ja Chelsean osalta ohi.

Ensimmäiset lauseet oli tarkoitus kirjoittaa enemmän preesenssissä, mutta imperfektin puolelle meni. Sen aiheutti ”The Captain, The Leader, The Legend” – kuten Chelsean fanikatsomon banderollissa lukee – ihan itse. Täysin älyvapaa punainen kortti lauantaina esti hienot ja ansaitut jäähyväiset kotifanien edessä.

Ne jäähyväiset tehdään vasta pelin jälkeen, kun Terry kipuaa lehtereiltä kentälle kiittämään fanit. Tämä ei ole tosin ensimmäinen kerta, eli tavallaan JT teki sen taas. Hän hankki järjettömän punaisen kortin Mestarien liigan toisessa välieräottelussa Barcelonassa jo ensimmäisen jakson lopulla 2011.

Chelsea kesti vyöryn Camp Noulla ja kestipä vielä jyrän alla finaalissa – ilman puolustuksen tärkeintä pelaajaa, Terryä – Bayernia vastaan. Ottelun jälkeen Terry osoitti nopeutensa. Salamannopeasti katsomossa istuneen Terryn verryttelyasun alta löytyi peliasu kipparinnauhoineen ja jopa säärisuojat jalassa, ja lähes yhtä nopeasti mies oli isokorvaisessa kannussa kiinni.

Vielä 2011 meemikulttuuri oli lastenkengissä, mutta kenties juuri Terryn tapaus sai meemikot etsimään rajoja: pytyn kanssa tuulettava Terry, jolla siis ei ollut mitään tekemistä finaalivoiton kanssa, putkahti esiin milloin missäkin kekseliäässä ympäristössä.

Tavallaan historia siis toistaa itseään, tosin ensi viikonloppuna Stamford Bridgellä ei pokaaleja nostella. Mutta siitäkin huolimatta että modernin ajan Chelsean suuri poika ei pääse kentältä seurauraansa lopettamaan, hän ansaitsee kaiken sen kunnian, jonka fanit ja joukkuekaverit hänelle tulevat antamaan.

Mutta silti… miksi tuo piti tehdä taas? No, ehkä hän ei ilman juuri tuollaisia hämmentäviä temppuja olisi ”The Captain, The Leader, The Legend” Chelsea-fanien mielissä.