Töölössä tarvittiin sunnuntaina jo tunnelmallista iltavalaistusta, kun HJK peittosi KuPS:n 1-0 mestaruus- ja mitalitaistelun kannalta erittäin tärkeässä kohtaamisessa.

Tarjolla olikin suomalaista futisviihdettä parhaimmillaan. Armotonta vääntöä sekä armottoman kliseisesti todeten vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ja ennen kaikkea tunnetta, jota pirskahteli pelin aikana myös päävalmentajien Marko Rajamäen ja Mika Lehkosuon välillä.

KuPS voitti Helsingissä 13 päivää aiemmin ja olisi nyt toistamalla tuon tempun noussut jo kolmen pisteen päähän Klubista. Nyt eroa on yhdeksän, joten todellisesta kuuden pinnan pelistä oli kyse. HJK:lla on kuitenkin jumbo-PK:n tavoin yksi ottelu muita enemmän pelattuna, ja näin HJK ohitti ainakin hetkellisesti IFK Mariehamnin liigan piikkipaikalla.

HJK-kannattajien Klubipäädyn muuten tavanomaisessa äänikoreografiassa yksi pisti sunnuntaina korvaan: Johtoasemassa kannattajilla on tapana aloittaa muun katsomon kanssa yhteishuutona Nappulakengät-niminen hoilotus. Tällä kertaa Nappulakengät kajahti kuitenkin vasta päätösvihellyksen jälkeen.

Ehkä siihen oli syynä traumaattinen kokemus vajaan parin viikon takaa: tuolloin Nappulakenkien ensihuudahdusten aikana KuPS tasoitti ottelun lisäajalla 2-2:een – ja teki minuuttia alle myöhemmin voittomaalin.

Nyt Klubipääty ei ottanut riskiä.