Ferrari koettaa kuroa Mersujen etumatkaa Formula 1:ssä kiinni ja ainakin osin se onnistui, kun Sebastian Vettel kiilasi Valtteri Bottaksen ohi kakkosruutuun Australian GP:n aika-ajoissa.

Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään jo talliradiossa suoritustaan. Lehdistötilaisuudessa hän kertoi mikä aika-ajoissa meni pieleen.

– Ensimmäinen setti oli sekava. Se ei ollut aivan sellainen kuin meidän olisi pitänyt tehdä. Mikään kierroksistani ei ollut kovin hyvä. Se oli pieni pettymys, mutta olimme silti neljänsiä. Se oli ensimmäinen aika-ajo ja jatkamme siitä, Räikkönen totesi.

Kisaan Räikkönen lähtee luottavaisena.

– Meillä on melko hyvä paketti kasassa, mutta meillä on vielä paljon töitä edessä. Sama tilanne on toki muillakin.