Karu meininki: “Miten lopettanut nelikymppinen voi olla Suomen paras kestävyysjuoksija?”

Maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailut käytiin Göteborgissa tänään. Miesten 9 kilometrin matkalla paras suomalainen oli kolme vuotta sitten uransa lopettanut 37-vuotias Jussi Utriainen.

Utriainen voitti toiseksi parasta suomalaista minuutin, miten tämä on oikein mahdollista, sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?

– Erinomaisen hyvä kysymys. Tätä olen monta kertaa ennenkin miettinyt. Lopettamisensa jälkeen Utriainen on voittanut maantiejuoksun SM-kullan 2014 ja 2015, SM-maastoissa hän voitti tänä keväänä ja oli vuotta aiemmin toinen. Onhan tämä paradoksaalinen ja surullinen tilanne suomalaisen kestävyysjuoksun näkökulmasta, että kilpauransa lopettanut liki nelikymppinen harrastaja on vuodesta toiseen Suomen paras mieskestävyysjuoksija. Okei, Henri Manninen ja Jarkko Järvenpää olisivat todennäköisesti tapelleet PM-maastoissa Utriaisen kanssa, mutta he eivät olleet mukana. Mutta ei kumpikaan heistä olisi Utriaista kovin paljon voittanut, jos ollenkaan.

Mistä tuo johtuu, miksi uusia lahjakkuuksia ei tahdo löytyä?

– Sanopa se. Mitä pidempi matka, sitä vähemmän mediaseksikäs kilpaurheilumielessä. Meillä on kyllä miesjuoksijoita, jotka panostavat todella paljon ja leireilevät ulkomailla vuosittain kuukausikaupalla. Silti tulosta ei tahdo tulla. Jos on yhtään lahjoja ja harjoittelee järkevästi, kyllä 13.45 vitosella ja 28.30 kympillä pitäisi olla tavoitettavissa. Viimeksi suomalaisista Matti Räsänen alitti nuo rajat vuonna 2011. Sen jälkeen paras suomalaisaika viitosella on Jukka Keskisalon 13.53 ja kympillä Jarkko Järvenpään 29.08, molemmat vuodelta 2012. Onhan se kieltämättä karmaisevaa, että viimeisen kymmenen vuoden aikana 14 minuutin rajan 5000 metrillä ovat alittaneet ainoastaan Utriainen, Keskisalo ja Räsänen. En tiedä tehdäänkö harjoittelussa jotakin perustavalla tavalla väärin. Ei kestävyysjuoksun pitäisi olla noin vaikeaa.

– Sekin on sanottava, että Utriainen on toki lenkkeillyt välillä aika paljonkin ja hänen puolimaratonin SE-aikansa 1.02.50 vuodelta 2011 on pirun kova. Se olisi ollut tänä vuonna Euroopan tilaston 16:nneksi paras tulos, yhdeksän näistä tilastoajoista on juossut eurooppalainen, jonka syntyperä on muualla kuin Euroopassa. Kun pohja on tuollainen, pääsee kohtuullisella lenkkeilylläkin yllättävän hyviin tuloksiin.

Miksi meillä on nyt paljon nuoria naislahjakkuuksia, mutta miehiä ei käytännössä yhtään?

– Tähänkään en osaa vastata. Alisa Vainio, Johanna Peiponen, Oona Kettunen, Camilla Richardsson ja muutama muukin ovat täysin potentiaalisia tulevaisuuden arvokisamenestyjiä vähintään EM-tasolla. Se on aika kova juttu. Toivotaan, että naisten nousu siivittäisi myös suomalaisen miehen uskomaan, että kaikki on yhä mahdollista.

– Jostain syystä suomalaisesta kestävyysjuoksusta puuttuu tällä hetkellä avoimen tietovaihdon ja keskustelun kulttuuri. Pikajuoksupuolella tilanne on valmentajien välillä paljon avoimempi. Syytä siihen en tiedä. Töitä kyllä tehdään pirun paljon ja urheilu lyödään siviiliuran edelle, mutta silti tulosta ei tule. Jossain on pakko olla vikaa. Ehkä me olemme kadottaneet sen valtavan valmennusperinnön, mikä meillä on vuosikymmenien aikana ollut. Ja vaikka tuo perintö olisikin olemassa, emme ole osanneet soveltaa sitä nykyaikaisiksi valmennusmetodeiksi; kestävyysjuoksun pisimmätkin ratamatkat ovat tänä päivänä arvokisatasolla enemmän tai vähemmän nopeuslajeja. Se pakottaa harjoittelemaan muutakin kuin pelkkää maksimikestävyyttä. Olemmeko me unohtaneet tämän? Kyllä sitä on monesti miettinyt, miten on mahdollista että Paavo Nurmen, Hannes Kolehmaisen, Lasse Virenin, Pekka Vasalan, Juha Väätäisen ja Martti Vainion ”tuottanut” maa voi olla vajonnut näin syvälle.

Mitäs sanot siitä, että tammikuussa 39 vuotta täyttävä Annemari Sandell on rohkeasti ilmoittanut tavoittelevansa Rion olympiamaratonia?

– Mielenkiintoista ehdottomasti. Hän on pitänyt pitkän breikin tavoitteellisesta kilpaurheilusta, mutta juossut silti puolimaratonin alle 1.17.30 neljän viime vuoden aikana joka vuosi. Jos paikat pysyvät kunnossa ja harjoittelu onnistuu, voi hän hyvinkin nousta Rion koneeseen. En kuitenkaan usko, että näin pitkän tauon jälkeen ja tuossa iässä voi enää ihmeitä tehdä, mutta kyllä hän saattaa vielä ennätyksensä juosta. Se on nimittäin ”vain” 2.35,12 vuodelta 2000. Kiinnostavaa nähdä, kuinka projekti etenee ja onnistuu nykyisen elämänkumppanin ja valmentajan Mika Myöhäsen ohjeistuksessa.