Lauantaina CHL:ssä tulessa oli kaksi suomalaisjoukkuetta, kun Blues kohtasi kotonaan Grenoblen ja TPS oli vierasreissulla Dusseldorferin luona.

Näistä Blues onnistui ottamaan CHL-taipaleensa ensimmäisen voiton, kun se kukisti Grenoblen lukemin 4-2. Aiemmin se oli hävinnyt ensimmäisen ottelunsa Litvinoville varsinaisella peliajalla, joten nyt pistetili aukesi.

– En ole missään määrin tyytyväinen tuohon meidän esitykseen tänään. Ei osattu suhtautua alussa oikealla tavalla peliin, mutta taas toisessa erässä oli sitten jo oikeansuuntaista otetta. Kolmannessa erässä ei oltu tarpeeksi viisaita sen suhteen, että mitä sen pelin voittaminen oikeasti tarvitsisi. Mutta tietysti pitää olla tyytyväinen siihen, että voitettiin peli. Ensimmäinen voitto on huomattavasti mukavampi kuin se, että niitä voittoja ei olisi, Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho totesi CHL:n tiedotteessa.

Bluesin maaleista lauantain ottelussa vastasivat Kim Hirschovits, Markus Poukkula, Timi Lahtinen ja Roope Talaja.

Saksassa TPS jatkoi voittojen tiellä CHL:ssä, kun se oli Dusseldorferia parempi lukemin 5-4. TPS oli voittanut myös kaksi aiempaa CHL:n alkulohkon otteluaan.

Lauantain ottelussa jaettiin paljon jäähyjä ja tunteet kävivät kuumina.

– Saatiin hyvä startti ja päästiin nopeasti 2-0-johtoon, jolloin vastustaja ehkä vähän huomasi sen, että he eivät pärjää viidellä viittä vastaan meille. Heillä oli aika pohjois-amerikkalainen joukkue ja mentaliteetti, niin he lähtivät hämmentämään ja sekoittamaan. Tuomarit lähtivät siihen mukaan ja tuli todella paljon helppoja jäähyjä. Loppujen lopuksi vaikeuksien kautta tehtiin kuitenkin tarvittavat maalit. Tämä oli hyvä testi taas meidän joukkueelle, TPS:n valmennuksesta Fredrik Norrena kävi läpi.

TPS:n maaleista lauantain ottelussa vastasivat Ville-Vesa Vainiola, Julius Vähätalo, Harri Tikkanen ja kahdesti osunut Henrik Tallinder.

CHL-otteluita voi Suomessa seurata myös MTV:n kanavilla suorina lähetyksinä. Suomalaisjoukkueiden kaikki ottelut lähetetään MTV Katsomossa. Tarkemmat tiedot lähetyksistä MTV:n verkkosivuilta:
http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/ohjelmatiedot.shtml

Lauantain ottelut:
Blues – Grenoble 4-2 (0-1, 2-0, 2-1)
Düsseldorfer EG – TPS 4-5 (0-2, 3-2, 1-1)

Suomalaisjoukkueitten ottelut sunnuntaina Champions Hockey Leaguessa:
su 30.8. 15:55 Linköping HC – HIFK MTV Katsomo ja MTV Max
su 30.8. 15:55 KalPa – Stavanger MTV Katsomo
su 30.8. 18:55 Sheffield – JYP MTV Katsomo