Justin Gatlinin valmentaja Dennis Mitchell on jättänyt työnsä USA:n viestijoukkueen parissa Rion olympialaisten lähestyessä.

Gatlin on kärähtänyt urallaan dopingista kahdesti ja valmentaja Mitchell kerran. Mitchell kertoo kokeneensa, että hän ei voi olla enää mukana Yhdysvaltain liiton määrittelemien suuntaviivojen mukaan.
USA: liitto päätti, että sellainen valmentaja, jonka urheilija on suurella todennäköisyydellä muka Rion joukkueessa, ei voi olla mukana valmennusryhmässä. Näin pyritään välttämään mahdolliset konfliktit viestivalinnoissa.

USATF:n puhenainen Jill Greer kertoo kuitenkin Reutersille, että Mitchellillä olisi USA:n olympiakomitean hyväksyntä olla mukana.

– Dennis Mitchell erosi kuitenkin itse tämän uuden linjauksen jälkeen, Greer kertoo.

50-vuotias Mitchell on ollut mukana viestijoukkueen valmennustiimissä vuodesta 2014 asti. Hänen mukanaoloaan on kyseenalaistettu, koska hän kärysi omalla urallaan testosteronista vuonna 1998.

– En vain halunnut aloittaa mitään vastakkainasettelua. Haluan kiittää yleisurheiluliittoa ja USA:n olympiakomiteaa sekä kaikkia muita osallisia saamastani tuesta, Mitchell kertoi Eurosportille.

Mitchellin mukaan uusi systeemi tulee olemaan hankala.

– Ei meillä ole kovin paljon huippuvalmentajia, jotka mahtuisivat nyt luodun kriteeristön sisään. Oman menneisyyteni vuoksi jotkin ihmiset ovat paheksuneet sitä, että minut ylipäätään valittiin mukaan valmentajien joukkoon. He eivät ole tukeneet minua. Mutta ne, jotka olivat läheisesti mukana tässä viestiprojektissa, ovat kohdelleet minua kunnioittavasti, eivätkä ole heittäneet kapuloita rattaisiini, Mitchell sanoi.