Juhamatti Aaltonen myönsi perjantaina HIFK:n tiedotustilaisuudessa olleensa itse aktiivinen siirtonsa suhteen. KHL ei enää tarjonnut halutun kaltaista kokonaisuutta.

– Aika lailla heti keväällä alettin keskustella asiasta, kun pelit Jokereissa loppuivat. Itse halusin, että otetaan kontaktia HIFK:hon, ja kysytään mikä on tilanne. Halusin Liigaan. Reissaamista on vähän vähemmän ja haaste on kova. Tarkoitus ei ole alkaa jäähdytellä. Kaikki potentiaali kaivettava esiin, Aaltonen sanoi.

HIFK:n tavoitekin julkistettiin samassa tilaisuudessa ja se on urheilujohtaja Tom Nybondasin mukaan mestaruus.

– Eihän tämmöisellä joukkueella voi tavoitella mitään muuta! Hopeaa viime kaudella, ja en olisi tullut, jos täällä ei lähdettäisi voittamaan, vaan yritettäisiin vain päästä pudotuspeleihin, Aaltonen sanoi.

Mitä KHL:stä sitten jäi käteen?

– Paljon lentokilometrejä ja hotelliöitä! Sieltä tuli toki näkemystä uralle, että mitä pitää tehdä paremmin. Otteisiin pitää saada hirveästi tasaisuutta, mikä on aina ollut ongelmana.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen