Lionel Messi asustaa Gava Marissa rannikolla Barcelonan eteläpuolella rauhallisessa ympäristössä – joka ei kuitenkaan ole tähtipelaajalle ollut alkujaan kovin rauhallinen.

Espanjalaislehdistössä on pitkään liikkunut huhuja siitä, että Messi on joutunut ostamaan naapuritalot saadakseen olla rauhassa ja nyt itsekin Gava Marissa asuva joukkuekaveri Ivan Rakitic on vahvistanut huhujen paikkaansa pitävyyden.

Kaikki alkoi lehtitietojen mukaan siitä, että Messin naapureilla oli vaikeuksia asuntolainansa kanssa ja he tarjosivat taloaan argentiinalaisen ostettavaksi. Tämä kuitenkin kieltäytyi ja naapurit alkoivat vuokrata taloaan Barcelona-faneille, jotka tietysti toivoivat näkevänsä vilauksen idolistaan, mutta myös juhlivat railakkaasti.

Messi rakennutti ensin muurin melua estääkseen, mutta joutui purkamaan sen rakennusluvan puututtua ja niinpä hänen oli avattava lompakkonsa laveammalle.

– Naapurit olivat niin kovaäänisiä , että Leo osti heidän talonsa saadakseen olla rauhassa, Rakitic kertoi nauraen Novilistille Aftonbladetin mukaan.

– Minulla ei ole kyllä ollut mitään ongelmia täällä.

Rakitic painottaa, että valtaosa Barcelonan pelaajista haluaa elää tavallista rauhallista elämää.

– Voisin sanoa etten ole tyypillinen jalkapallotähti, en välitä glamourista vaan elän vaimolleni ja lapsilleni. Perheellemme, se on kaikki, Rakitic sanoo.

– Mutta en ole yksin. Vaikka ihmiset eivät tunnu haluavan uskoa, suurin osa Barcelonan pelaajista elää rauhallista perhe-elämää. Leo ja Luis [Suarez, joka myös asuu Gava Marissa] ovat sellaisia ja hyvin samanlaisia kuin minä. En halua kuitenkaan muille pelaajille kertoa kuinka heidän pitää elää, kaikki valitsevan sen joka itselle sopii parhaiten.