Jokerit valmistautuu parhaillaan tulevaan KHL-sesonkiin Suomessa.

Narripakka treenaa Tanhuvaaran Urheiluopistolla Savonlinnassa. Jokerit aloitti joukkueharjoitukset vasta viime viikolla, kun taas esimerkiksi venäläiset KHL-ryhmät ovat olleet kasassa jo useita viikkoja.

– Kausi alkaa normaalia aikaisemmin ja meillä on napakka valmistautuminen siihen. Halusimme antaa pelaajille enemmän mahdollisuuksia harjoitella omista lähtökohdistaan, päävalmentaja Erkka Westerlund kertoo Tanhuvaaran tiedotteessa.

Jokerit menetti viime kauden nipustaan esimerkiksi koko ykkösketjun, mutta ydinrunko on pysynyt kasassa.

– Noin 80 prosenttia joukkueesta on säilynyt ja 20 prosenttia uusiutunut. Meillä on mielenkiintoinen joukkue, mutta oleellisin kysymys on, kuinka hyvin pystymme pelaamaan joukkueena ja se onkin enemmän kiinni siitä, kuinka onnistumme valmentajina. Emme ole mukana isoimmilla resursseilla, joten jollain lailla etu tulee ajaa kiinni.

Westerlundin mietteitä lisää Tanhuvaaran tiedotteesta täältä.