VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen kehui Nigerian asennetta ja taistelutahtoa maanantain ottelussa Ranskaa vastaan.

Ranska kuitenkin voitti ottelun – Huttusen mukaan yksi onnistunut vaihto käänsi pelin lopullisesti.

– Nigeria pelasi vahvalla itseluottamuksella. Joukkue oli vahva, taitava ja nopea. Ranska ei saanut pitkään aikaan pallonhallintaa itselleen.

Antoine Griezmannin vaihdon myötä Ranska sai vahvan lopun ja myös voittomaalin. Griezmann toi paljon vauhtia kentälle. Erittäin onnistunut vaihto.

Kentän kuninkaaksi Huttunen kuitenkin nostaa toisen nimen, avausmaalin tekijän.

– Voittomaali meni ansaitusti aivan loistavasti pelanneelle Paul Pogballe. Siinä oli kentän paras pelaaja.