Arttu Luttinen liputtaa kansainvälisten pelien puolesta seurajoukkueiden välillä. Kokeneen hyökkääjän mielestä CHL-ottelut kehittävät pelaajia, kuten myös koko lajia Euroopassa.

HIFK:n kapteeni on joutunut pettymään, kun oma joukkue on taipunut kovissa peleissä Champions Hockey Leaguen pudotuspelivaiheessa kahtena peräkkäisenä vuotena ruotsalaisia ja sveitsiläisiä vastaan. Nuo tappiot ovat selvästi jättäneet nälkää menestyä tulevalla kaudella, kun CHL käynnistyy kolmannen kerran.

– Totta kai haluamme HIFK:n kanssa voittaa. Kaikki lähtee yksittäisitä peleistä, jotka pitää kaikki pystyä hoitamaan. Suurin osa ryhmästämme on pelannut jo kaksi vuotta CHL-otteluita, joten se on koko joukkueelle tuttu asia valmistautua näihin peleihin, vaikka kausi on alussa, Luttinen linjaa.

HIFK:n kanssa samaan lohkoon arvottiin täksi kaudeksi sveitsiläinen suurseura EV Zug sekä tanskalaishaastaja Esbjerg Energy.

– Pääsemme pelaamaan jälleen erilaisia otteluita. Tälläkin kertaa matkustamme Sveitsiin, missä pääsemme pelaamaan hyökkäysvoittoista kiekkoa. Se tuo omalle joukkueelle haasteita siinä mielessä, että siellä on myös pakko käyttää omat paikat hyväksi.

Kokemus CHL-peleistä on opettanut 32-vuotiaalle hyökkääjälle, mitkä asiat tekevät ratkaisevan eron tiukoissa peleissä ulkomaisia seuroja vastaan.

– Tässä on kahden vuoden aikana nähty, mikä ero on pelata kotona ja vieraissa. Kotietu on yllättävän iso kaikissa CHL-otteluissa, Luttinen sanoo.

Luttisen mukaan ison panoksen ottelut heti kauden alussa antavat myös arvokasta tietoa omasta joukkueesta.

– Pelaajia tarkkaillaan joka ikisessä ottelussa. Lisäksi pelaajien pitää itse tarkkailla omaa tekemistä kansainvälisellä tasolla. Monet pelaajat haluavat kuitenkin jossain vaiheessa uraa ulkomaille pelaamaan, joten CHL on hyvä paikka vertailla eri maiden joukkueiden pelitapoja. Sieltä voi löytyä itselle sopiva vaihtoehto.

Luttisen mukaan kansainvälisyys seurajoukkueiden välillä on tulevaisuutta.

– Itselleni on tärkeätä päästä pelaamaan muiden maiden joukkueita vastaan ja imeä sieltä tietoa, jolla pystymme kehittämään tätä peliä. Samalla se myös muistuttaa siitä, mitkä asiat meillä kotimaisessa liigassa ovat todella hyvällä tasolla tällä hetkellä.

Keski-Euroopan maissa CHL-ottelut ovat keränneet loistavasti yleisöä, mutta Suomessa ja erityisesti Ruotsissa on ollut haastetta saada katsojia entistä paremmin jäähalleihin. Luttisen mukaan oikotietä ei ole, mutta hyvä tuote kiinnostaa ihmisiä.

– Huippupelit lisäävät yleisöä. Meilläkin on ollut kovia pelejä esimerkiksi Skellefteån ja Davosin välillä. Niissä peleissä yleisölle on tarjottu vauhdikasta kiekkoa. Niiden kokemusten kautta fanitkin alkavat uskoa, että näitä pelejä kannattaa tosissaan tulla katsomaan.