© Kuva: Getty Images

Herttaista vai röyhkeää? Zlatan teki vaimolleen yllättävän tempun

Manchester Unitedin ruotsalaishyökkääjän Zlatan Ibrahimovicin vaimo Helena Seger saattoi odottaa ökypalkkaiselta mieheltään jotain erikoista joululahjaa reilut kaksi viikkoa sitten. Esimerkiksi timanttikaulanauha tai maailmanympärimatka olivat realistisia odotuksia, sillä Zlatan tienaa Unitedissa noin 12,5 miljoonaa euroa vuodessa. Sen lisäksi ”Ibra” on ehtinyt ansaita urallaan runsaasti mammonaa muun muassa italialaisesta AC Milanista, espanjalaisesta mahtiseurasta FC Barcelonasta ja Ranskan ykkösseurasta PSG:stä.

Siitä huolimatta Zlatan ei ostanut vaimolleen kallista joululahjaa, päinvastoin. Seger lienee ollut hieman ihmeissään lahjojenjakohetkellä, sillä hän sai pitkänhuiskealta puolisoltaan lahjaksi kehystetyn valokuvan, jossa poseeraa – kukapa muu – kuin mies itse.

Kuvassa Zlatan tuulettaa West Bromwichia vastaan Unitedissa tekemäänsä maalia hyppäämällä. Kuvan vasemmassa reunassa ManUn Jesse Lingard vaikuttaa pelästyneen kolossikärjen hypystä. Kuva on omalla tavallaan jopa koominen, mutta kieltämättä näyttävä.

The Sunin mukaan Zlatan sai kuvan Unitedin seuratyöntekijältä pari päivää ennen joulua.

– Ibra oli innoissaan kuvasta ja sanoi vievänsä sen kotiin antaakseen sen joululahjaksi vaimolleen, nimetön lähde kertoi The Sunille.

Saattaa olla, ettei Seger ollut edes kovin yllättynyt saamastaan lahjasta. Hän tuntee miehensä varmasti sen verran hyvin, ettei ylläty pienistä.

Lähteen mukaan Unitedin pelaajat ovat naureskelleet keskenään Zlatanin Segerille antamalle lahjalle. Punapaitojen leirissä ollaan jo sisäistetty, mikä humoristisesti asioihin suuntautuva kärkipelaaja on miehiään.

Kun Zlatanilta, 35, kysyttiin kerran, mitä tämä antaisi vaimolleen syntymäpäivälahjaksi, ruotsalaislegendan vastaus oli erikoinen.

– En mitään, hänellä on jo Zlatan.