HJK:n avausvastustaja Eurooppa-liigassa, FC København, ei kovin kummoista kenraalia viikonloppuna pelannut, kun vierasottelusta AaB Aalborgia vastaan tuloksena oli 0-1-tappio.

FCK:n uusi ruotsalaishyökkääjä Alexander Kacaniklic teki viikonlopun ottelussa debyyttinsä joukkueen riveissä.

– Tuntui hyvältä kun ajattelee että tämä oli minun ensimmäinen otteluni FCK:ssa. Se oli myös ensimmäinen pelini vähään aikaan, mutta huomasin pääseväni hyvin sisään joukkueeseen, Kacaniklic totesi FCK:n verkkosivuilla.

– Sain muutaman laukauksen kohti maalia ja olisin mielelläni tehnyt myös maalin. Kaikkineen olen tyytyväinen kokonaisesta ottelusta, mutta tietysti todella pettynyt tulokseen.

Katseet on Kacaniklicin mukaan nyt käännetty kuitenkin jo tiukasti torstaihin.

– Nyt odotamme ensimmäistä Eurooppa-liigan ottelua HJK:ta vastaan. Se on minulle ensimmäinen europelini ja odotan sitä innolla – niin teemme me kaikki. Olen myös varma siitä että tulemme pärjäämään ja saamaan hyvän tuloksen.