Suomen naisten lentopallomaajoukkue aloittaa kesäkuussa valmistautumisen kohti syksyllä pelattavia EM-karsintoja. Kutsun leirille sai myös ulkomailla viime kauden pelannut kolmikko Laura Pihlajamäki, Kaisa Alanko ja Hanna Salomäki.

Toissa kauden jälkeen LP Viestistä romanialaiseen CSM Bucurestiin siirtynyt keskipelaaja Laura Pihlajamäki sai kauden päätökseen vasta vapun jälkeen. Pitkä, mielenkiintoinen ja menestyksekäs kausi jää keskipelaajan mieleen positiivisena kokemuksena. Kauden ehdoton kruunu oli CEV:n Challenge Cupin voitto.

– Uusi maa ja kulttuuri toivat myös oman lisämausteensa pakettiin. Pienen levon jälkeen alkaa valmistautuminen maajoukkueleiritykseen, urallaan 63 maaottelua pelannut Pihlajamäki suunnittelee.

Pieni tauko on paikallaan, sillä Pihlajamäen joukkue pelasi kauden aikana yhteensä peräti 48 ottelua. Romaniasta hänellä tuomisinaan upean kokemuksen lisäksi harvinainen värisuora mitaleita: kultaa eurocupista, hopeaa Romanian cupista sekä pronssi maan pääsarjasta.

Passari Kaisa Alangon edustama Wiesbaden VC sijoittui lopulta Saksan Bundesliigassa viidenneksi. Niukka 1-2 tappio puolivälieräsarjassa Münsterille oli kova pettymys, jota Challenge Cupin puolivälieräpaikka kuitenkin hieman lievensi.

– Sain paljon peliaikaa ja minulla oli vain yksi pieni loukkaantuminen, joten kausi oli sen suhteen ehjä. Kolmen vuoden jälkeen on kuitenkin aika jättää Wiesbaden ja vaihtaa maisemaa. Uusi seura ei ole vielä selvillä, mutta neuvottelut ovat käynnissä, Alanko kertoo.

Vaasalaislähtöinen Alanko on 37 maaottelullaan kokenein maajoukkueryhmään valituista neljästä pelintekijästä.

Hanna Salomäen visiitti Gislavedissa jäi tällä kertaa vuoden mittaiseksi, vaikka pelit sujuivat hyvin ja seura olisi mielellään pitänyt suomalaisen riveissään.

Opiskelut tuovat yleispelaajan takaisin Suomeen – ura jatkuu ensi kaudella LP Kangasalan riveissä.

– Ensimmäistä kertaa astuin tossuihin, joissa vastuu oli minulla. Hyvin siitä kuitenkin selviydyin, Salomäki toteaa.

Naisten EM-karsinnat pelataan kahtena neljän joukkueen turnauksena, jossa Suomen (ranking 23.) lisäksi ovat Puola (8.), Unkari (14.) sekä voittaja toukokuussa pelattavasta karsintalohkosta, jossa ovat mukana Tanska, Ruotsi, Viro ja Luxemburg.

Ensimmäinen karsintaturnaus pelataan 15.-18. syyskuuta Unkarissa ja toinen 22.-25. syyskuuta Puolassa. Lohkon voittaja saavuttaa EM-lopputurnauspaikan, lohkokakkonen pääsee jatkokarsintoihin.

Vuoden 2017 EM-lopputurnauksen emäntämaina ovat Georgia ja Azerbaidzhan.

Naisten maajoukkueryhmän kokoonpano löytyy täältä.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote