Marc-André Ter Stegenin aika Barcelonassa on saanut komean alun. Saksalainen piti viikonloppuna nollan ja joukkue on avannut kautensa kahdella voitolla.

Nollapeli ja voitto ei toki ole Ter Stegenille mitään ennenkuulumatonta. Sen sijaan muut tilastot kertovat jo melkoisen poikkeuksellista kieltä.

Marcan mukaan Ter Stegenille kirjattiin sunnuntain ottelussa komeat 62 syöttöä, joista peräti 51 löysi tiensä oikeaan osoitteeseen ja maalivahti oli näillä lukemilla kierroksen syöttöstatistiikassa huikealla 12. sijalla.

Ter Stegenin avaukset eivät myöskään olleet mitään muutaman metrin syöttöjä topparille, vaan merkittävä osa onnistuneista syötöistä olivat 20-30 metrin syöttöjä kummallekin laidalle.