– Aivan ehdottomasti yksi Suomen parhaista peleistä Kanadaa vastaan ikinä. Ehkä paraskin, kuvailee Arvokisat.comin Naisleijona-asiantuntija Terhi Mertanen fiiliksiään Sotshin maanantain taistelutappion (0-3) jälkeen.

Suomen ja Kanadan tasoeroon saa perspektiiviä, kun kuuntelee kolmet olympialaiset kentällä kolunnutta Mertasta.

– Kerran johdimme Vierumäellä Kanadaa 2-1, mutta tappio tuli kuitenkin. Mutta yleensä hävittiin paljon suuremmin numeroin kuin 3-0.

Lupaavaa on sekin, että niukka tappio oli Suomen naisille tällä kertaa todellinen pettymys.

– Joukkueen sisältä kuulin vahvaa sellaista viestiä, että oltiin rankasti pettyneitä, koska tässä oli mahdollista tehdä historiaa. Toisaalta sellaistakin tunnelmaa oli, että kunhan puolivälierät selvitetään kunnialla, välierissä on toinen todellinen jättiyllätyksen mahdollisuus, Mertanen paljastaa.

Hän iloitsee myös Naisleijonien sosiaalisessa mediassa saamasta huomiosta.

– Twitteriä seuratessa tuntuu, että naisten peleistä ollaan nyt aidosti innoissaan ja niitä jännitetään todella. Se on aika upeaa, koska naisten jääkiekon olemassaolon ja uskottavuuden puolesta on aina vähän joutunut taistelemaan.

Ja koska nyt puhutaan Naisleijonista, on tietysti puhuttava myös mielipiteet jakavasta Ylen selostajasta Kaj Kunnaksesta.

Mertanen myöntää, ettei Kunnas saanut hänestä fania USA-pelissä, päinvastoin, mutta:

– Kanadaa vastaan tuli tosiaan seurattua peliä myös Twitterissä, ja sehän oli ihan parasta viihdettä, kun siellä porukalla naureskeltiin solisluutorjuntoja ja muita mielenkiintoisia sanavalintoja, Mertanen hymähtää.

Keskiviikkoaamuna Naisleijonat lähtee Sotshin olympiakaukaloon ensi kertaa suosikkina. Vastassa on klo 10 Sveitsi, jota USA pöllytti 5-0 ja Kanada peräti 9-0.

*
Terhi Mertanen toimii olympialaisten ajan Arvokisat.comin naisjääkiekon asiantuntijakommentaattorina. Hän pelasi olympialaisissa 2002-2010 ja työskentelee parhaillaan Jääkiekkoliitossa tyttökiekon kehittäjänä sekä valmentaa Espoon Bluesin tyttöjä.